Unelmien sielunmessu (Requiem for a Dream) on vuosituhannen vaihteen ehdoton feel good -elokuva, joka saa paatuneimmankin kyynikon hymyilemään. Tai sitten ei.
Unelmien sielunmessu kertoo erilaisista addikteista, joiden haavemaailmat ja suuret unelmat tuhotaan elokuvan aikana armottomasti. Ellen Burstyn äärettömän vakuuttavasti näyttelemä Sarah jää koukkuun laihdutuspillereihin kun taas hänen poikansa Harry (Jared Leto) sekä tämän tyttöystävä Marion (Jennifer Connelly) ovat koukussa huumeisiin.
Elokuvassa on kolme vaihetta, joiden välillä kierrätetään yksityiskohtia ja teemoja: kesä, syksy sekä talvi. Vaiheet ovat kuin syklejä, joiden vaihtuessa volyymia pistetään entistä kovemmalle ja syklin kierrosvauhti nopeutuu. Tämä näkyy selvimmin loistavassa soundtrackissa sekä kohtauksien leikkauspituudessa. Ensimmäisen vaiheen aikana kohtaukset ovat paikoin monen minuutin kohtauksia ja loppuvaiheella kohtaukset vaihtuvat hurjalla parin sekunnin vauhdilla. Samoja sointuja kierrättävä soundtrack synkistyy ja voimistuu elokuvan edetessä. Entistä synkemmän elokuvasta tekee tieto, ettei elokuvan päättävä sykli jää päähenkilöiden viimeiseksi: pahempaa on mahdollisesti luvassa.
Näyttelijäsuorituksia huomioitiin palkintojen saralla muun muassa Ellen Burstyn Oscar-ehdokkuudella, eikä aivan syystä, sillä kaikki näyttelijät ovat vakuuttavia ja Burstyn jopa kylmiä väreitä aiheuttava. Marlon Wayans, joka on tunnetumpi komediarooleistaan, hoitaa myöskin roolinsa odotuksia paremmin.
Elokuvassa on runsaasti visuaalista kikkailua aina jaetusta ruudusta erikoisiin kuvakulmiin. Paikoin ne tuntuvat pelkältä itsetarkoitukselliselta kikkailulta, mutta mukaan on mahtunut myös muutama ovela oivallus sekä symboliikkaa. Otokset näyttävät kyllä oikein hyvältä ja vihertävänsininen värimaailma luo elokuvaan sopivan synkeän fiiliksen.
Synkeää ja ahdistavaa, mutta elokuva olisi tarvinnut jonkinlaista valoa pimeyteensä. Nyt se on vähän liian paatoksellinen.
8
Leave a Reply