Category: Listat

Loppuvuoden The Elokuvat

Black Swan

Natalie Portman on erinomainen ja Darren Aronofskykin tuntuu ohjanneen mainioita elokuvia. Siinä on jo tarpeeksi syitä mennä katsomaan balettitanssin maailmaan sijoittuva trilleri. Lisäksi traileri oli tyylikäs ja mielenkiintoa herättävä

The Social Network

Olen ollut elokuvan suhteen jatkuvasti melkoisen skeptinen. Elokuva on kuitenkin listalla koska yhdistelmää David Fincher + Jesse Eisenberg + Trent Reznor ei voi niin vain sivuuttaa.

Harry Potter and the Deathly Hallows: Part 1

Takuuvarmasti viihdyttävä ja näyttävä elokuva luvassa ja viimeisen kirjan kahtia jakaminen kielii (rahanhimon lisäksi) myös siitä ettei asioita ole jätetty niin paljoa pois (ainakin toivon näin). Ja onneksi ohjauksesta vastaa mainion kutospotterin ohjannut David Yates.

Enter the Void

Liki kolmituntinen ja lähinnä visuaaliselta huumetripiltä näyttävä Enter the Void on ehkä listan kiehtovin elokuva. Kriitikoiden ja yleisön mielipiteet jakanut ranskalaisleffa tuskin on Syksyn Suurin Viihdeleffa, mutta toivottavasti katsomisen arvoinen. Musiikkipuolesta vastaa kuulemma Daft Punkin toinen puolikas. Ja ilmeisesti esittävät tätä Finnkinoissakin.

Toy Story 3

Pixar on tuntunut lähivuosina tuottavan toinen toistaan laadukkaampia animaatioelokuvia (mm. Wall-E, Ihmeperhe ja Up), joten studion uusin olisi jo siitäkin syystä katsomisen arvoinen. Ulkomaiset kriitikot ovat ylistäneet elokuvaa ja onpa animaatio ehtinyt kipuamaan kaikkien aikojen tuottoisimmaksi animaatioksikin. Tätä en siis jätä mistään syystä väliin.

Napapiirin sankarit

Jasper Pääkkösen, Pamela Tolan ja Miia Nuutilan tähdittämä draamakomedia vaikutti trailerin perusteella loppuvuoden kiinnostavimmalta suomalaiselta elokuvalta. Dome Karukoski on aikaisemminkin ohjannut ihan hyviä elokuvia ja pitihän listalla kotimaatakin vähän puolustaa.

Scott Pilgrim vs. the World

Basistin tyttöystäväsotkusta kertovaan sarjakuvaan perustuva Scott Pilgrim vs. the World vaikuttaa tarpeeksi erilaiselta ja kiinnostavalta, joten se pääsi niukin naukin listaan. Alkuperäiseen sarjakuvaan en ole tutustunut, mutta traileri oli sen verran vauhdikas ja tyylikäs, että tämä tulee varmaan katsottua kunhan se teattereihin tai vuokralle saapuu. Toisaalta trailerissa oli joitain lähinnä ärsyttäviä vitsintapaisia. No, kokonaisuuden näkemistä odotellessa. o/

Ruisrock ‘10 awards go to……

Taas vaihteeksi listauksia, koska niitä on hauska kirjoittaa. Ja mikäs sen parempaa kuin Ruisrock-esitysten rankkaaminen.

PARAS ESIINTYJÄ – BILLY TALENT

Kanadalainen punk-yhtye Billy Talent veti pisteet kotiin energisellä show’llaan. Yleisö rakasti bändiä ja bändi rakasti yleisöä. ”Finns have good beer and finnish women are the most beautiful women on earth! Kyllä, uskomaton keikka.

PARAS YLEISÖ – FLOGGING MOLLY

Irkkurokin raikaessa yleisö pomppi, moshpittasi ja tanssi rivitanssia hullun lailla. Kuiva rantamaa vain pöllysi täyttäen ainakin allekirjoittaneen keuhkot ihmisten fiilistellessä yhtyettä. Loistava meininki vaikka aurinko paistoikin täydeltä terältä.

PARAS KOTIMAINEN – PMMP

Mira ja Paula saivat yleisön hienosti mukaan ja tutut hitit nostattivat fiilistä hienosti.  Kyseessä oli varmaan yksi koko päivän suurimmista konserteista.

PARAS EI-MUSIIKILLINEN-TOIMINTA KEIKALLA – ANTI-FLAG

Valtava (oikeasti pirun iso) circle pit, rumpalin siirtyminen rumpusetteineen keskelle yleisöä soittamaan rumpujaan parin kappaleen ajaksi, basistin crowd-surfaus ja vokalistin pyörähtäminen yleisön kosketeltavana veivät parhaat epämusiikillisten juttujen ansiot Anti-Flagille. Pirun muikea keikka.

PALKITSEVIN ESITYS – PRINCE OF ASSYRIA

Ruotsin pienisuuri ihme, Prince of Assyria, esitti Ruissalossa suurimman keikkansa koskaan. Bändi oli aluksi peloissaan suuren yleisön suhteen mutta loppua kohden yhtye ei voinut enää peitellä hymyään vakavien balladien aikana. Bändi oli silminnähden järkyttynyt saamastaan aplodimäärästä. Lopuksi Assyrian prinssi otta omalla digikamerallaan kuvan yleisöstä muistoksi.

AURINKOISIN ESITYS & PARAS BIISILISTA & SYMPAATTISIN ESIINTYJÄ – SAMULI PUTRO

Sen lisäksi että Putron esityksen aikana oli aivan pirullisen aurinkoista, keikka oli myös iloinen ja monet hymyilivät koko tunnin ajan. Elämänmyönteiset, nokkelat ja oivaltavat sanoitukset ja välispiikit olivat oiva piriste sunnuntaiaamuun. Parhaan biisilistan tittelikin menee Zen Cafen solistille, levyltä oli vain muutama kappale ja muut olivat täysin uutta (loistavaa) kamaa. Putro oli loistava välispiikkeineen ja lavalla heilumisineen.

SUURIN PETTYMYS – THE BASEBALLS

Olisin odottanut, että Pesäpallojen esitys olisi ollut hauska ja yleisö olisi tanssinut jalkansa ruhjeille, mutta sen sijaan keikka olikin tylsä. Suurimman osan ajasta bändin jäsenet näyttivät yleisölle mitä heidän tulisi seuraavaksi tehdä. Itse musiikki tuntui jäävän toissijaiseksi. Ei näin.

TUNNELMALLISIN ESITYS – THE SOUNDS

Sytkärit ilmassa balladien aikana ja jalat ilmassa vauhdikkaampien biisien kohdalla. Mainio fiilis, mainio bändi. Tunnelma oli hieno koko pitkän (1 h 40 min) show’n ajan. Esityksen kruunasi ilotulitus, jonka aikana yleisö lipui pikkuhiljaa pois festarialueelta.

Keikkakuvat: ruisrock.fi

Television naiset

Hetki sitten kirjoittelin television parhaista mieshahmoista ja nyt on vuorossa vastaava lista naishahmoista. Lista on ehkä vielä enemmän subjektiivinen ja fanituksiini perustuva kuin mieshahmojen lista.

I          LAURA PALMER (TWIN PEAKS, SHERYL LEE, 1990-1991)

Listan avaa ja television parhaan naishahmon tittelin ansaitsee henkilö, joka ei näy elossa kertaakaan koko sarjan aikana. Eikä häntä muutenkaan näy kuin lähinnä sarjassa näkyvissä valokuvissa. Siitä huolimatta Sheryl Leen esittämä Laura Palmer on kaikkien aikojen televisiotar. Tyttö, jonka murhatutkimuksia ja punaisten verhojen salaaman menneisyyden paljastumista seurasi miljoonayleisö ympäri maailmaa.

Aavemainen, pelottava ja hyvin lynchmäinen.

II        SOOKIE STACKHOUSE (TRUE BLOOD, ANNA PAQUIN,  2010-jatkuu edelleen)

Oscar-palkittu näyttelijä Anna Paquin esittää telepaattisilla kyvyillä varustettua syötävänsuloista tarjoilijatarta, joka ihastuu baariin astelevaan Bill-vampyyriin. Sookie kuuluu niihin hahmoihin, joiden takia jaksaisi jo pelkästään katsoa muutaman jakson sarjaa. Hammasraolla varustettu persoonallisen kaunis ja pirtsakka hahmo on naiivi ja liisaihmemaassamainen tutustuessaan vampyyrien omaan maailmaan.

Sookien mongertaessa eteläaksentilla höpönlöpöä minä uskon joka sanan. Ja enemmänkin.

III    NANCY BOTWIN (WEEDS, MARY-LOUISE PARKER, 2005-jatkuu edelleen)

Weeds-sarjan päätähti, Mary-Louise Parker, jatkaa Anna Paquinin aloittamaa linjaa. Nancy Botwin on huumeita lähiössä diilaava pahisäiti, mutta silti täysin vastustamaton. Kauriinsilmäinen ja kaunisvartaloinen ruotsalaistaustainen kaunotar ei oikeasti voi täyttää kuukauden kuluttua 45. Nancyn hahmossa on samaa naiiviutta ja Liisa Ihmemaassa -fiilistä kuin True Bloodin päähenkilössä hahmon seikkaillessa hänelle vieraassa diilerimaailmassa.

Varmasti monen mielestä äärimmäisen rasittava hahmo. Vaan eipä minusta, hehe.

IV    RUTH FISHER (SIX FEET UNDER, FRANCES CONROY, 2001-2005)

Ulkonäköhehkutusten jälkeen on luvassa jotain hieman muuta. Ruth Fisher on yksi Mullan alla -sarjan keskeisistä hahmoista. Ruth on leskeksi jäänyt, perhettään kaikin voimin yhdessä pitävä perfektionisti, joka ei tunnu millään pääsevän ylitse miehensä kuolemasta. Osittain kiitos hahmon listasijoituksesta menee loistavalle Frances Conroylle, joka näytteli hahmosta aidon ja ihmisen, jonka elämästä voi välittää. Asteittainen vapautuminen menneisyyden taakoista ja täydellisyydentavoittelusta on hienoa seurattavaa.

V     DR. KIMBERLY SHAW (MELROSE PLACE, MARCIA CROSS, 1992-1997)

Nykyisin paremmin Täydellisten naisten tähtenä tunnettu Marcia Cross on listan musta lammas. Dr. Kimberly Shaw on yksi Melrose Place -nimisen saippuasarjan tähdistä. Kyllä, saippuasarjan. Syy listallaoloon, johtuu siitä, että jumituin seuraamaan kyseessä olevaa sarjaa monta kesää sitten, kun niitä näytettiin uusintana, ja koukutuin pahasti. Kimberly on täysin mielipuoli mielisairaalaan johtoonkin päätyvä hahmo, joka yrittää tappaa sarjan aikana suuren osan saippuasarjan tähtikööristä. Räjähdyksiä, tappoyrityksiä, uudestisyntymisiä – mikäs sen parempaa.

Ilman Kimberlyä ei olisi Melrose Placea. Ei siis ihmekään, että uusi remake ei menestynyt mairittelevasti.

Television miehet

I    TONY SOPRANO (SOPRANOS, JAMES GANDOLFINI, 1999-2007)

Nenäänsä jatkuvasti tuhiseva, James Gandolfinin esittämä mafiaperheen isä Tony Soprano on ehdottomasti paras hahmo televisiohistoriassa. Hahmo muuttuu hetkessä kiltistä perheenisästä mafiapomoksi ja toisin päin. Gandolfinin ei tarvitse muuttaa ilmettään kuin vähäsen näiden kahden täysin eri puolen välillä. Pilkahdus Tonyn kovan ulkokuoren sisään nähdään sarjassa käytävissä terapiaistunnoissa.

II     BENJAMIN LINUS (LOST, MICHAEL EMERSON, 2005-2010)

Lost-sarjan Benjamin Linus on listan henkilöistä ainoa, joka ei ole sarjan pääroolissa tai edes esiinny sarjan alusta alkaen.  Tuuliviirin tavoin mieltään ja puoltaan vaihtava Ben Linus on kuitenkin niin kiehtova hahmo, että se ansaitsee paikan listalla. Michael Emerson tekee ehdottomasti Lostin parhaan roolityön Beninä. Säälittävä, sympaattinen ja inhottava. Eihän tästä voi olla pitämättä.

III       DR. GREGORY HOUSE (HOUSE, HUGH LAURIE, 2004-jatkuu edelleen)

Suomessakin Maikkarilla esitettävä House-lääkärisarja pyörii oikeastaan täysin hahmonsa ympärillä. Sarja olisi huono teho-osastokopio ilman sarkastista, kävelykeppinsä kanssa kävelevää ja lääkkeitä ahkerasti popsivaa tohtori Housea. Hugh Laurie istuu rooliinsa täydellisesti. Housea katsottuaan on hankala kuvitella näyttelijää muissa rooleissa.

IV     DEXTER MORGAN (DEXTER, MICHAEL C. HALL, 2006- jatkuu edelleen)

Michael C. Hall kamppaili listallepääsystä yhdessä toisen roolihahmonsa, Mullan alla -sarjan David Fisherin kanssa.  Rikollisia vapaa-ajallaan murhaava veriroisketutkija veti tällä kertaa pidemmän korren. Konemainen, kylmä ja sympaattinen – siinä ristiriitainen sanarykelmä kuvaamaan C. Hallin esittämää hahmoa.  Sarjamurhaajista on vaikea pitää, mutta Dexteristä on vaikea olla pitämättä.

V     DON DRAPER (MAD MEN, JOHN HAMN, 2007- jatkuu edelleen)

Mad Menin päähenkilönä nähtävä Don Draper on minulle suhteellisen uusi tuttavuus, mutta antisankarimainen hahmo veti pisteet puolelleen heti alusta alkaen. Vaimoaan pettävä, ahkerasti tupakoita polttava ja mystisen menneisyyden menneisyyden omaava mainostoimiston luova johtaja on virheineen päivineen aito ja kiehtova hahmo.  John Hamn tekee mainiota työtä roolissa.

————————————————————————————————————————-

Jossain vaiheessa on luvassa vastaava lista television parhaista naishahmoista. Mitä mieshahmoja olisitte kaivanneet vielä listalle?

6+1 elokuvaa vuodelle 2010

6. Robin Hood – 21. toukokuuta

Kovasti vaikuttaa Gladiator-kopiolta kun ohjaksissa on sama ohjaaja sekä päänäyttelijäkin on sama, mutta Ridley Scott on suhteellisen taitava työssään, joten luvassa on mahdollisesti ensivuoden paras seikkailu/toimintaelokuva.

5. Alice in Wonderland (Liisa ihmemaassa) – 12. maaliskuuta

Toivoisin, että Tim Burton olisi viimein oppinut virheistään ja painottanut visuaalisuuden ohella (tai jopa sen kustannuksella) sisältöön. Mutta toistaiseksi näyttää hyvältä. Ehkä siinä se ongelma onkin.

4. Where the Wild Things Are (Hassut hurjat hirviöt) – 8. tammikuuta

Trailerin ja muutaman jutun perusteella tämä elokuva ei voi olla aivan hirvittävän huono. Sympaattinen, lämminhenkinen ja visuaalisesti tyylikäs. Ohjaajan aikaisempien elokuvien perusteella myös sisältöä on odotettavissa.

3. The Social Network – 15. syyskuuta

Olkoonkin, että elokuva kertoo Facebookista eikä siitä ole paljastettu juuri mitään, mutta David Fincher on vakuuttanut aikaisemmilla töillään (mm. Se7en, Benjamin Buttonin uskomaton elämä) että tämäkin pitää luultavasti nähdä.

2. Inception – 23. heinäkuuta

Christopher Nolanin seuraavasta elokuvasta on paljastettu sangen vähän, mutta silti (tai juuri siksi) hype on suhteellisen suuri. Nolan kun ei ole tainnut ainuttakaan huonoksi (tai edes keskinkertaiseksi) laskettavaa elokuvaa vielä ohjannut, tosin kerta se ensimmäinenkin. Edellinen elokuva, Yön ritari oli niin tyylikäs elokuva, että Inception on pakostikin huonompi. Mutta ei auta kuin odottaa.

1. Black Swan – 2010

Vuoden isoin kysymysmerkki, mutta Darren Aronosfki on parhaita nykyohjaajia (Unelmien sielunmessu, Wrestler, Pi) ja elokuvaan on valittu lahjakkaita näyttelijöitä Natalie Portman, Winona Ryder, Mila Kunis. Luultavasti tämä veteraanibalettitanssijan ja kilpailin romanssista kertova trilleri on 2010-elokuvavuoden kohokohta.

+ Nine-musikaali (12. helmikuuta), joka on lytätty jokseenkin täysin, mutta Rob Marshallin aikaisemman Chicago-elokuvan perusteella elokuva silti saattaisi olla siedettävä. Ja perustuuhan elokuva Federico Fellinin ihanaan 8½-elokuvaan.